Tomaateista ja lastenkasvatuksesta

Vihreät tomaatintaimet komeilevat ikkunallamme nyt viidettä vuotta. Joka vuosi olemme oppineet tomaateista jotakin uutta. Syksyisin päätämme, että seuraavana vuonna emme tähän enää lähde, mutta kun maaliskuun ensimmäiset auringonsäteet pilkahtavat, järjestelemme taimiruukkuja taas riviin.

Tomaatintaimissa ja lapsissa on paljon yhtymäkohtia. Lähteekö siemen kasvamaan? Milloin se putkahtaa mullasta? Pieni taimi on hento eikä se vielä pärjää ilman lämpöä ja jatkuvaa huolenpitoa. Mutta kun se koulitaan, sen varsi on jo vankempi. Ruokahalu ehkä kasvaa, se vaatii enemmän tilaa ympärilleen.

Kasvuympäristön laatu korostuu. Toisaalta myös yksilökohtaiset alkavat näkyä. Tälläkin hetkellä huomaan, että komein taimista ei suinkaan ole se, jolla on paras ja suurin ruukku vaan eräs yksilö, joka kasvaa pienessä jogurttipurkissa.

Kun kevät etenee, päästämme tomaatintaimet ulos ensin pienille retkille, sitten koko päiväksi (toki suoralta auringolta suojaten) ja lopulta annamme niiden viettää yönkin ulkona. Kesällä ne tarvitsevat paljon vettä ja tarpeen tullen myös lannoitetta. Ravinteikas multa on ehdoton edellytys tomaatin tasapainoiselle kasvulle.

Yleensä tähän asti on mennyt hyvin. Tomaatti alkaa tuottaa terttuja, heinäkuu on kuumimmillaan. Sitten alkaa kriittinen vaihe, murrosikä, jolloin vanhemmat katoavat kuvioista. Me lähdemme matkalle, olemme pari viikkoa poissa. Kukaan ei ehdi kastella tomaatteja joka päivä. Kevään ponnistelut valuvat hukkaan.

Kun palaamme reissulta, teini on viettänyt huonoa elämää, odottaa meitä nuukahtaneena. Nypimme varkaita ja kastelemme liki epätoivoisia tapauksia. Elokuussa meillä on tomaatteja. Osa on vihreitä, osa vetisiä, osa ei ehdi koskaan valmistua, silti olemme niistä mahdottoman ylpeitä. Saatamme syödä muutaman.

Opimme joka vuosi jotakin. Ehkä tänä vuonna otamme taimet mukaan lomareissulle.

P.S. Teineistä lisää YLE Teeman upeasti toteutetussa sarjassa Tunne minut http://areena.yle.fi/tv/1857169